Friend-less(ons)

Koska tänään on ystävänpäivä, ajattelin kirjoittaa ajatuksiani ystävyydestä ja ystävättömyydestä. Koen tämän olevan eräänlainen rehellinen rakkauskirje itselleni ja sen myötä kaikille teille, jotka koette tämän resonoivan itsessänne.

Minulla on ollut läpi elämän määrällisesti hyvin vähän ystäviä ja nyt 34-vuotiaana niitä ei ole elämässäni ollenkaan. Karua, mutta totta. Ei ole mitenkään mieltä ylentävää todeta tätä ääneen tällaisena sosiaalisuutta ylistävänä kulutusjuhlapäivänä enkä joskus nuorempana olisi kehdannut sanoa tätä ääneen. Myönnän, että kyllä tämä nytkin tuntuu vaikealta, mutta koska en enää samalla tavalla häpeä itseäni, en myöskään ajattele, että tämä tilanne johtuu yksinomaan minusta tai että se kertoisi minun arvostani ihmisenä. Koen tärkeäksi puhua vaikeista asioista ääneen ja olla parhaani mukaan sellainen aikuinen nainen, jota olisin itse nuorena tarvinnut.

Voisiko siis sanoa, että olen alkanut tulemaan yhä enemmän ystäväksi itselleni? Kyllä, ja siitä olen valtavan kiitollinen ja onnellinen, sillä se ei ole tapahtunut hetkessä vain ajatuksiani muuttamalla.

Mistä tämä ystävättömyys sitten johtuu? Ajattelen sen johtuvan minussa tapahtuneesta muutoksesta sekä näen sen olevan seurausta minun ja aiemmin ympärilläni olleiden ihmisten tekemistä valinnoista. Minulle ovat olleet tuttuja ns. ystävyyssuhteet, jotka eivät ole perustuneet keskinäiseen kunnioitukseen tai molemminpuoliseen arvostukseen eikä niissä ole ollut tilaa avoimuudelle. Nämä suhteet perustuivat ennemminkin hyödyn saamiseen: yhteyttä pidettiin silloin, kun tarvittiin jotakin eikä muutokselle ollut tilaa. Näissä ns. ystävyyssuhteissa oli aina jonkinlainen ääneen sanomaton odotus / oletus siitä, että suhde tulisi pysymään samanlaisena eli toisin sanoen muuttumattomana, koska muutos kyseenalaistaisi tuon yhteisen illuusion "ystävyydestä" ja siksi se koettiin uhaksi. Ja koska olin tuolloin kuorrutettu häpeällä ja omanarvontuntoni laahasi pohjamudissa, mieleeni ei edes tullut se, että voisin ansaita jotain parempaa.

Vasta jälkikäteen olen ymmärtänyt, että omanarvontunto on asia, joka rakentuu ihmiseen. Parhaimmassa tapauksessa se rakentuu rakkaudellisen vanhemmuuden myötä, mutta mikäli se ei ole syystä tai toisesta toteutunut, se voi alkaa rakentumaan myös myöhemmin aikuisiällä turvallisten ihmissuhteiden myötä. Turvallisissa ihmissuhteissa on tilaa kohdata omia tunteita ja katsoa omaa elämänhistoriaa sekä kasvaa ihmisenä. Se ei siis muutu pelkällä ajatus, - ja/tai asennemuutoksella niin kuin tämä meitä ympäröivä fast food-kulttuuri antaa usein ymmärtää.

Kun omanarvontuntoni alkoi hiljalleen rakentumaan, se luonnollisesti heijastui myös ympärilleni. Kun en enää kyennyt hylkäämään itseäni, tulin hylätyksi niiden ihmisten taholta, jotka eivät rajojen asettamistani kestäneet. Jäljelle ei kuitenkaan jäänyt ketään. Se on toki tuntunut (ja tuntuu) hyvin tuskalliselle ja olo on usein yksinäinen, mutta olen siitä huolimatta kiitollinen kaikesta tapahtuneesta, koska se on sentään ollut jotakin, joka on ollut aitoa ja totta. Se on myös pysäyttänyt minut miettimään mitä ystävyys minulle todellisuudessa merkitsee ja vastaukseni on, että Rakkautta ja tasavertaisuutta.

Rakkaus on vapautta saada olla se, kuka syvimmiltään on ja sallia tuo sama vapaus toisille. Se on erillisyyttä ja yhdessä kasvamista, ei itsen tai toisen tukahduttamista. Se on omien ja toisten tarpeiden huomioimista, ei itsen tai toisen hyvinvoinnin uhraamista. Se on haavoittuvaksi asettumista ja molemminpuolista kunnioitusta, ei toisen hyväksi käyttämistä tai kontrollointia.
​
Koen, että tässä iässä ei ole helppo tavata samalla aaltopituudella olevia ihmisiä (jos koskaan on ollut) ja luoda uusia ystävyyssuhteita, sillä monet ikäiseni keskittyvät perhe-elämään tai sen perustamiseen, ja monesti myös tärkeimmät ystävyyssuhteet on luotu aiemmin elämässä. Uskon kuitenkin siihen, että oikeat ihmiset tulevat elämääni silloin, kun on tarkoitettu ja tämän yksinäisyyden kohtaaminen kaikessa lohduttomuudessaan on hyvin tärkeää ja arvokasta.

Lupaankin siis itselleni tänä ystävänpäivänä (niin kuin vuoden jokaisena päivänä), että pyrin rakastamaan itseäni ja kehoani vailla minkäänlaisia ehtoja sekä hyväksyn sen, että välillä se tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta.

Hyvää ystävänpäivää kaikille - ja erityisesti yksinäisyyttä kokeville,
oudoille ja kelpaamattomille, erilaisille ja ainutlaatuisille. <3

Rakkaudella,
Heini