Dissociation (diss-association)

(Kirjoitus julkaistu alunperin 7.12.2021 Facebookissa & Instagramissa)

Viimeisen vuorokauden sisällä olen saanut netissä kahdelta eri mieheltä seksuaalissävytteisiä, ahdistavia viestejä. Tämä on yksi (valitettavan yleinen) seksuaalisen väkivallan muoto.
Ensimmäinen reaktioni oli pelko ja välitön itseni syyllistäminen: "..koska olen julkaissut itsestäni sellaisia ja tällaisia kuvia, joissa näytän siltä ja tuolta, syy on minun.." sekä tunteeni mitätöinti: "..ei kannata tehdä numeroa, pahempaakin on olemassa.."

Kuulostaako tutulta? Nämä sisäiset dialogit ovat aika monelle meistä tuttuja, mutta tällainen suhtautuminen on nähtävissä myös yleisessä keskustelukulttuurissa. Estän tällaiset henkilöt ja tarvittaessa arvioin asian eteenpäin viemistä. Mikäli sinäkin olet saanut tällaisia viestejä, kannustan puhumaan sellaisten ihmisten/tahojen kanssa, joiden kanssa voit kokea turvaa. (Viestit kannattaa myös säilyttää.)

Kertoessani väkivaltakokemuksista, olen kohdannut usein mitätöintiä, joka on yhtä vakava asia kuin itse väkivalta, sillä se uudelleen traumatisoi uhrin. Kuulluksi tulemisen kokemus eli yhteyden syntyminen edellyttää muutakin kuin kauniita, kannustavia sanoja. Yhteyden _tuntee_. Se syntyy siitä, että myös kuulijalla on yhteys itseensä, koska vasta sen myötä voi liittyä toiseen ja turvallisuuden tunne lisääntyä.

(Diss-association) eli mitätöivä suhtautuminen on kuulostanut mm. tältä: "ei kai se noin vakavaa ollut, olethan varma ettet ylireagoi?" / "ehkä se (tekijä) oli ajattelematon eikä tarkoittanut pahaa" / "ehkä olisi jo ihan hyvä pystyä hautaamaan vanhat asiat, olet selviytyjä" / "maailmassa tapahtuu paljon pahoja asioita, ei kaikesta voi mieltänsä pahoittaa" / "itsehän sinne sen (tekijän) luokse menit, miksi et lähtenyt pois?" / "kyllä aikuisen ihmisen pitää pystyä puolensa pitämään" / "asioita voi myös aina yrittää katsoa positiivisemmasta näkökulmasta."

Tällainen suhtautuminen syyllistää ja häpäisee väkivallan uhrin sen sijaan, että vastuu eli syyllisyys ohjattaisiin sinne, minne se kuuluu eli tekijälle. Jäljelle jää häpeä ja yksinäisyys sekä selittämättömältä tuntuva kauhun/turvattomuuden tunne. Usein näissä tilanteissa olen jäänyt miettimään, mikä kaikki todella on totta ja mikä ei (dissociation/dissosiaatio). Se on psyykkisesti vakava tila, vaikkakin sen tarkoitus on suojata ihmistä.

(Association) eli yhteys ja kuulluksi tuleminen on kuulostanut mm. tältä: "ei ihme, että sinua pelottaa. Kuulostaa järkyttävälle" / "miten voisin auttaa? Voinko tehdä jotain?" / "kiitos luottamuksestasi ja siitä, että kerroit. Ei varmasti ollut helppoa" / "ihailen rohkeuttasi ja raivostuttaa puolestasi. Se ei ollut sinun vikasi" / "en tiedä mitä sanoisin, olen pahoillani puolestasi" / "Voin vain aavistaa miten pahalta sinusta tuntuu" / "pelottaa etten osaa auttaa sinua, mutta haluan yrittää. Kerrothan, jos jokin tuntuu sinusta pahalle." / "saat olla juuri sellainen kuin olet. Sinun ei ole pakko tehdä mitään, mikä ei tunnu sinusta hyvälle."

Väkivaltaan turvautuva ihminen pyrkii aina siirtämään oman häpeänsä toisen kannettavaksi, joten se, että itsessä aktivoituu häpeä on luonnollista. Syy ei kuitenkaan ole sinun vaan vastuu kuuluu aina tekijälle. Et ole yksin. ❤

- Heini